TV-opas
- 05:50 Barbapapan perhe Barbapörrö ei voi maalata loppumattoman hikkansa takia ja juuri kun hän on luovuttamassa, hän luokin uuden taidesuunnan. // Barbatipu haluaa osallistua kirjoituskilpailuun, mutta muu perhe estää häntä keskittymästä. 25 min Sarjat S1 E16 2020
- 06:15 Barbapapan perhe Barbapaavo kaivaa etsivätarvikkeet esille ja yrittää selvittää kuka varasti Barbapapan kakun. // Barbalala on vakuuttunut siitä, että kuuli jättikanan tepastelevan talossa. Barbalapset päättävät pitää vahtia. 20 min Sarjat S2 E4 2020
- 06:35 Teo Rexin avaruusseikkailut Teo yrittää olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. // Teo yrittää löytää Kialle suoheinätöntä syötävää. // Toistuvasti hävittyään Tiia tahtoo oppia voittamaan kaikki synttärijuhlien leikit ja kilpailut. 25 min Sarjat S1 E8 2025
- 07:00 Teo Rexin avaruusseikkailut Teo, Toivo ja Tiia löytävät kadonneen lelun ja vannovat palauttavansa sen omistajalleen. // Kia ei malta odottaa pääsyä tivolin Nebulaattoriin, mutta Teo ei ole yhtä innoissaan. // Teo ja Kia yrittävät valokuvata harvinaisen avaruushyönteisen. 20 min Sarjat S1 E5 2025
- 07:20 Teo Rexin avaruusseikkailut Teo, Toivo ja Tiia eksyvät leikkimaahan. // Teo yrittää löytää uuden raketin, joka on täydellinen juuri hänelle. // Teo keksii tapoja kiertää kaikkia sääntöjä, kun Tessa on lastenvahtina. 24 min Sarjat S1 E6 2025
- 07:44 Rubble and Crew Pennut muuttavat Omarin, Juniperin, Lucasin ja Lilyn talon kelluvaksi asuntolaivaksi, jotta perhe pääsee kaikkien aikojen parhaimmalle lomalle. / Rubblen ryhmä haluaa hemmotella Crane-tätiä kylpyläpäivällä... mutta Nopsa Nikkari pilaa kaiken! 26 min Sarjat S4 E12 2023
- 08:10 Rubble and Crew Pormestari tarvitsee monta pitsaa ja pian! Kun Nopsa Nikkari sekaantuu asiaan, pentujen pitää selvittää hänen pitsapulmansa. / Kun perhe ei pääse ajoissa lentokentälle Nopsa Nikkarin tietä pitkin, Rubblen ryhmän pitää tehdä uusi tie. 20 min Sarjat S2 E14 2023
- 08:30 PAW Patrol Digin ja Talin keksinnöt pormestari Goodwayn auttamiseksi riistäytyvät käsistä. // Pormestari Humdinger tuppautuu pimujen mönkijäkisaan ja hänen huijausyrityksensä aiheuttavat muille vaaraa. 25 min Sarjat S10 E24 2016
- 08:55 Peurapartio Aarrejahti sateenkaaren päähän vie Peurapartion ihmeelliselle Huurrehuipulle ja peurat saavat uuden ystävän // Peurapartio joutuu tahmaiseen paikkaan herra Teräksen uusimman keksinnön, jättipaahtimen, takia. 20 min Sarjat S2 E1 2022
- 09:15 Dora Dora auttaa Nuutia voittamaan karnevaalissa palkintolipukkeita mahtavaa lelubanaania Funanaa varten. // Dora ja Nuuti auttavat Venniä oppimaan lisää englantia, jotta hän voi pelata jalkapalloa englantia puhuvan Andrew-serkkunsa kanssa. 25 min Sarjat S5 E7 2025
- 09:40 Merikapteeni Santiago Santi miehistöineen lyöttäytyy yhteen merirosvopennun kanssa pysäyttääkseen Lotta Luisen ja pelastaakseen vanhan ystävän. // Enriquen uusi kullankaivuukone uhkaa Lorelain kotia. 20 min Sarjat S1 E5 2020
- 10:00 Teo Rexin avaruusseikkailut Teo etsii Jyrinkälästä paikkaa, jossa saisi olla rauhassa. // Teo ja Kia yrittävät ilahduttaa Aarnia. // Ukkosmyrsky pilaa Rexin perheen suunnitelmat, ja heidän on keksittävä yhteinen leikki ajankuluksi. 35 min Sarjat S2 E1 2025
- 10:35 Janin ja Vuokon pieni valtakunta Jani ja Vuokko leikkivät yhdessä niityllä. Ensin Vuokko turhautuu, kun Jani voittaa kaikki leikit tonttutaidoillaan, sitten Jani turhautuu, kun Vuokko voittaa kaikki leikit taikomalla. // Kuningas Tappura on vilustunut ja tarvitsee lääkettä. Rouva Luumulla, Janilla ja Vuokolla on hauskaa kun he keräävät aineksia parantavaan taikajuomaan, muun muassa kastepisaran hämähäkinverkosta, etanan limaa ja sammakon röyhtäyksen. 20 min Sarjat S1 E10 2006
- 10:55 Barbapapan perhe Barbapojun kauniit ruusut katoavat salaperäisesti yön aikana. // Barbapapa kertoo barbalapsille tutkimusmatkastaan Jäämerelle. 20 min Sarjat S2 E23 2020
- 11:15 Barbapapa Barbalapset päättävät järjestää esityksen! // Barbatipu haluaa tehdä parasta limua. 25 min Sarjat S2 E24 2020
- 11:40 Barbapapan perhe Barbalapset matkustavat junassa ja nukkuvat hotellissa ensimmäistä kertaa elämässään. // Barbapörrö tekee upean lumiukon ja nimeää sen Klommoksi. 20 min Sarjat S2 E25 2020
- 12:00 Mr. Crocodile Herra Krokotiili yrittää tehdä vaikutuksen Daisyn mummiin, kun tämä tulee kylään. // Herra Krokotiili tajuaa ettei hänellä ole työpaikkaa, joten hän alkaa etsiä töitä. 25 min Sarjat S2 E1 2025
- 12:25 The Creature Cases Mölyapinoiden viidakkohotellin ruoassa on jotain vialla. // Leiriläinen katoaa lumikenkäjänisten metsäleiriltä. 20 min Sarjat S1 E11 2023
- 12:45 Rubble and Crew Pennut muuttavat Omarin, Juniperin, Lucasin ja Lilyn talon kelluvaksi asuntolaivaksi, jotta perhe pääsee kaikkien aikojen parhaimmalle lomalle. / Rubblen ryhmä haluaa hemmotella Crane-tätiä kylpyläpäivällä... mutta Nopsa Nikkari pilaa kaiken! 25 min Sarjat S4 E12 2023
- 13:10 Rubble and Crew Kaupungin uusi farmari pyytää pentuja rakentamaan hänen possulleen sikalan. Ehtiikö se ajoissa ennen possupippaloita? / Motorin synttärilahjan toimitus viivästyy, kun käy ilmi, että Pulttipoukaman lentokentän kiitotie on liian lyhyt. 20 min Sarjat S1 E10 2023
- 13:30 PAW Patrol Pennut vastaan neon-Hanttinen. Hanttisen valtava neonkyltti haittaa kaupunkilaisten tähtien tarkkailua. / Pennut pelastavat kuninkaallisen maalauksen. Söpöli varastaa prinsessan muotokuvan korvatakseen sen omalla potretillaan. 25 min Sarjat S8 E24 2016
- 13:55 PAW Patrol Ennen Chickalettan leikkitreffit vauva-Yukikon kanssa pormestari Goodway tekee leikkikentästä vauvaturvallisen käärimällä kaiken kumimaiseen Snap-N-Wrapiin – ja jää jumiin. Sitten, kun pormestari Humdinger menettää äänensä vuosittaisen Adventure Bayn laulamiskilpailun päivänä, jossa etsitään kaupungin parasta laulajaa, joku muu astuu hänen tilalleen. 25 min Sarjat S13 E1 2016
- 14:20 Barbapapan perhe Muu perhe valaa savea, mutta Barbapaavo ja Barbapinko yrittävät rikkoa maailman suurimman juustokohokkaan ennätystä. // Barbapapat lähtevät puistoon, jossa Barbatipu yrittää määrätä kaikesta. 20 min Sarjat S1 E5 2020
- 14:40 Barbapapan perhe Barbapaavo yrittää löytää mysteeriä ratkaistavaksi ihailemansa etsivän tavoin. Onnistuuko hän selvittämään kadonneen patsaan arvoituksen? // Barbalapset tekevät erilaisia sankariasuja. Mutta jokaisella sankarilla on myös pahisvastustaja... 25 min Sarjat S1 E6 2020
- 15:05 Merikapteeni Santiago Kun Lotta kidnappaa vastakuoriutuneet kilpikonnat, Santin ja hänen miehistönsä pitää rynnätä apuun. // Santi mehistöineen yrittää voittaa Isla Encanton purjehduskilpailun, ja Enrique yrittää huijata. 20 min Sarjat S1 E6 2020
- 15:25 Merikapteeni Santiago Tomásin nuoremman siskon, Prima Tinan, on estettävä Enriqueta varastamasta El Bravon sydäntä. 25 min Sarjat S1 E9 2020
- 15:50 Peurapartio Lola pelkää, ettei hänen lentoesityksensä ole tarpeeksi hieno. Näytös saa hurjan käänteen, kun herra Teräs liittyy mukaan. // Kun herra Teräksen koiran Muffinin pallo katoaa viemäriin, Bobbin on kohdattava pimeän pelkonsa. 25 min Sarjat S1 E17 2022
- 16:15 The Creature Cases Mölyapinoiden viidakkohotellin ruoassa on jotain vialla. // Leiriläinen katoaa lumikenkäjänisten metsäleiriltä. 20 min Sarjat S1 E11 2023
- 16:35 Pipsa Possu Äitipossu on tehnyt Pipsalle oman salaisen laatikon. Jyri haluaa tietää, mitä Pipsan laatikossa on. Jyrikin saa oman salaisen laatikkonsa, ja Pipsa haluaisi tietää, mitä siellä on. 5 min Sarjat S1 E13 2009
- 16:40 Pipsa Possu Pipsa, Jyri, äiti- ja isäpossu lennättävät leijaa puistossa. Kaikki ei suju suunnitelmien mukaan ja leija sotkeutuu puuhun, joka on mutalammikon vieressä. Äitipossu ei halua, että Jyri ja Pipsa tulevat mutaisiksi, mutta kun isäpossu putoaa lammikkoon ja mutaa lentää kaikkien päälle, mutalammikossa hyppelystä ei ole enää haittaa. 5 min Sarjat S1 E14 2009
- 16:45 Pipsa Possu Perhe lähtee eväsretkelle. Pipsa ja Jyri löytävät pienen lammen ja syöttävät ankoille leipää. Äitipossun herkullinen mansikkakakku houkuttelee paikalle ampiaisia, jotka jahtaavat isäpossua retkipaikan ympäri. 5 min Sarjat S1 E15 2009
- 16:50 Pipsa Possu Äitipossu ja isäpossu löytävät ullakolta vanhan laatikon. Se on täynnä soittimia. Äitipossu soittaa viulua, isäpossu haitaria ja Pipsa hakkaa rumpuja. Mutta kukaan ei saa alppitorvesta irti pihaustakaan. Sitten Jyri kokeilee, ja miten suuri ääni niin pienestä possusta lähteekään! 5 min Sarjat S1 E16 2009
- 16:55 Pipsa Possu Pipsa ja Jyri leikkivät vaaripossun puutarhassa. Pipsa esittää perhosta. Vaaripossu näyttää Jyrille, miten esittää kiemurtelevaa matoa. Sitten Pipsa, Jyri ja vaaripossu pitävät hauskaa mutalätäköissä hyppien ja sammakoita leikkien. 5 min Sarjat S1 E17 2009
- 17:00 Pipsa Possu Peppa ja George ottavat vanhempiensa vaatteita ja pukevat ne ylleen. Ne ovat liian suuria, mutta he tuntevat itsensä suuriksi ja Peppa käyttää äidin tietokonetta, kun taas George hoitaa isän puutarhaa! 5 min Sarjat S1 E18 2009
- 17:05 Pipsa Possu Äitipossu ostaa Pipsalle parin kiiltävänpunaisia kenkiä. Pipsa pitää uusista kengistään niin paljon, ettei hän halua ottaa niitä pois, ei edes kylpyä varten! Yösateen jälkeen puutarha on todella märkä. Äiti-, isäpossu ja Jyri laittavat kumisaappaat jalkaan ja lähtevät etsimään mutalammikoita, joissa voisi hyppiä. Pipsa haluaisi liittyä seuraan, mutta hänellä on vielä uudet, kiiltävät kenkänsä... 5 min Sarjat S1 E19 2009
- 17:10 Pipsa Possu Pipsa lähtee perheineen koulun juhlaan. Pipsan, Jyrin ja heidän ystäviensä kasvot maalataan tiikereiksi. Kaikki lapset saavat ilmapallot ja fiksu isäpossu tekee kaikkiin vaikutuksen, kun hän tekee dinosauruksen muotoisen ilmapallon Jyrille. Mutta vetonaulana on pomppulinna! 5 min Sarjat S1 E20 2009
- 17:15 Pipsa Possu On äitipossun syntymäpäivä. Pipsa, Jyri ja isäpossu ovat yhtä innoissaan kuin äitipossukin. Heillä on hauskaa valmistellessaan salaista syntymäpäiväyllätystä äitipossulle. Kun äitipossu näkee kauniin kakkunsa ja avaa lahjansa hän on iloinen. 5 min Sarjat S1 E21 2009
- 17:20 Pipsa Possu Pepalta putoaa hammas. Äiti Possu sanoo, että Hammaskeiju tulee hakemaan sen ja jättää hänelle kolikon. Peppa odottaa, mutta hereillä pysyminen on luultua vaikeampaa... 5 min Sarjat S1 E22 2009
- 17:25 Pipsa Possu Pipsa on lähdössä ajelulle perheensä kanssa. Heidän autonsa hajoaa ja se on vietävä vaaripossun autotalliin korjattavaksi. Kun auto on korjattavana, he lainaavat vaarikoiran kiiltävää, uutta, sinistä autoa. Uudessa autossa on monia jännittäviä nappeja painettavaksi. Yksi nappi laskee katon. Yksi nappi nostaa ikkunat. Ja yksi nappi ampuu vettä isäpossun naamaan! 5 min Sarjat S1 E23 2009
- 17:30 Dora Pulut syövät Grandman grillimaissit, joten Dora ja Nuuti lähtevät etsimään lisää aineksia Isoäitien kokkauskisaa varten. / Piiloleikistä tulee melkoinen seikkailu, kun Dora, Nuuti ja Reppu etsivät Karttaa. 20 min Sarjat S2 E11 2025
- 17:50 Dora Iisan bileissä kaikki pääsevät tanssimaan viidakkoviuhua, mutta Nuutin pitää oppia tanssiliikkeet matkan varrella. 10 min Sarjat S1 E13 2025
- 18:00 Mr. Crocodile Daisy ja herra Krokotiili järjestävät piknikin auttaakseen naapureitaan ystävystymään keskenään. // Daisy ja herra Krokotiili tutkivat, kuka on rikkonut Martinin puutarhatontun. 25 min Sarjat S2 E4 2025
- 18:25 Barbapapan perhe Barbalapset tuijottavat tuntitolkulla telkkaria. Heidän vanhempansa kannustavat lapsia tekemään omat tv-ohjelmansa. // Barbapapan perhe vierailee Evoluutiomuseossa ja tiedossa on Maan luomista, muinainen sukellusvene ja... dinosauruksia! 35 min Sarjat S2 E10 2020
- 19:00 Rubble and Crew Pennut muuttavat Omarin, Juniperin, Lucasin ja Lilyn talon kelluvaksi asuntolaivaksi, jotta perhe pääsee kaikkien aikojen parhaimmalle lomalle. / Rubblen ryhmä haluaa hemmotella Crane-tätiä kylpyläpäivällä... mutta Nopsa Nikkari pilaa kaiken! 20 min Sarjat S4 E12 2023
- 19:20 Rubble and Crew Kun perhe ei pääse ajoissa lentokentälle Nopsa Nikkarin tietä pitkin, Rubblen ryhmän pitää tehdä uusi tie. 10 min Sarjat S2 E14 2023
- 19:30 PAW Patrol Skye, Liberty, Everest ja metsänvartija Aspen lähtevät autoreissulle aavikolle, jossa he osallistuvat lempilaulajansa Sierra Sparklen konserttiin. // Seikkailulahdelle on pystytetty meditaatiokupoli, jossa Priya pitää ensimmäisen tuntinsa. 35 min Sarjat S12 E1 2016
- 20:05 Merikapteeni Santiago Tomásin nuoremman siskon, Prima Tinan, on estettävä Enriqueta varastamasta El Bravon sydäntä. 20 min Sarjat S1 E9 2020
- 20:25 Pipsa Possu Äiti- ja isäpossu ovat lähdössä ulosillanviettoon ja mummo- ja vaaripossu saapuvat lapsenvahdeiksi. Pipsa ja Jyri menevät sänkyihinsä, mutta ovat liian innoissaan nukkuakseen. He katsoisivat mieluummin televisiota tai pelaisivat mummo- ja vaaripossun kanssa. Kaikilla on niin hauskaa, että he väsyvät. Kun äiti- ja isäpossu palaavat kotiin, kaikki nukkuvat! 5 min Sarjat S1 E30 2009
- 20:30 Pipsa Possu Pipsa menee ensimmäiselle balettitunnilleen ja tapaa siellä ystävänsä. Hän päättää opettaa äitipossun ja isäpossun tanssimaan mutta saa huomata, että heillä on aivan omat liikkeet. 5 min Sarjat S1 E31 2009
- 20:35 Pipsa Possu Pipsa ja Jyri ovat piknikillä, kun alkaa ukkostaa. Pipsa ja Jyri menevät sisälle mutta heitä pelottaa sielläkin, koska ukkonen pitää kovaa ääntä. 5 min Sarjat S1 E32 2009
- 20:40 Pipsa Possu Pipsan ja perheen pitää pestä auto, koska se on likainen. 5 min Sarjat S1 E33 2009
- 20:45 Barbapapan perhe Barbalapset löytävät eksyneen norsuvauvan ja alkavat hoitaa sitä. Mitenhän Barbapapa ja Barbamama suhtautuvat Borikseen? // Boris-norsu ikävöi kotiin joten Barbapapa päättää viedä sen takaisin Afrikkaan. Se joutuu myös tottumaan uuteen ilmastoon. 20 min Sarjat S1 E3 2020
- 21:05 Barbapapan perhe Barbapinko käyttäytyy oudosti. Barbalapset tekevät kaikkensa saadakseen selville mitä hän salailee. 15 min Sarjat S1 E22 2020
- 21:20 PAW Patrol Luke Starsin tuomaroima tanssikilpailu menee pieleen, kun kelluva tanssilattia vie kilpailijat mennessään. Pennut tutkivat mysteeriä merenalaisaiheisessa museonäyttelyssä ja löytävät mustekalan, joka haluaa palata mereen. 20 min Sarjat S8 E21 2016
- 21:40 PAW Patrol Kun Eddie ja Emmy pitkästyvät karnevaaleilla, he pukeutuvat pormestari Humdingerin Hum-jalka -asuun ja alkavat jahdata muita. / Rubble näkee unta aaveen tapaamisesta ja oppii ettei ole aaveen ole helppoa saada ystäviä. 15 min Sarjat S9 E12 2016
- 21:55 Rubble and Crew Kun Motor tarvitsee apua paloasemalla, uusi palopäällikkö tulee kaupunkiin ja kouluttaa pennut palopelastajiksi. // Charger haluaa malttamattomasti auttaa Sierran konsertissa. Into laantuu, kun hän loukkaa tassunsa ja joutuu pitämään tötteröä. 20 min Sarjat S3 E7 2023
- 22:15 Rubble and Crew Rubblen ryhmän pitää auttaa Pulttipoukamaan tulleita muuttolintuja muuttamaan etelään. // Motor ei halua lähteä eläinlääkärille, joten pennut rakentavat hänelle oman erityisen huoneen. 25 min Sarjat S3 E12 2023
- 22:40 Dora Nuuti hankkii Ticolle lahjaksi guayabera-paidan, mutta kiintyykin siihen itse ennen kuin ehtii Ticon luokse. // Dora, Nuuti ja isä haluavat nähdä Ketsaalin tähdistön tanssin, mutta se hukkaa kolme tähteä! Doran on etsittävä tähdet pian. 20 min Sarjat S1 E23 2025
- 23:00 Dora Dora ja Nuuti tapaavat erakkorapu Railin, joka ottaa Nuutin saappaan kuorekseen. Ystävykset lähtevät etsimään Railin omaa kuorta. // Isä aikoo valmistaa piknikille quesadillaa, mutta unohtaa ainekset kotiin. Dora lähtee viemään niitä. 25 min Sarjat S1 E25 2025
- 23:25 Barbapapan perhe Barbalalan perhe-elämää! // Barbapinko ja Barbapörrö ovat suunnitelleet valtavan puisen lelun, joka saa virtaa biopolttoaineesta. 20 min Sarjat S2 E8 2020
- 23:45 Barbapapan perhe Barbalapset rakastavat iltasatuja, paitsi jos joka ilta joutuu kuuntelemaan saman tarinan. // Barbapupulla oli raskas yö hyönteisten takia. 25 min Sarjat S2 E9 2020
- 00:10 Barbapapan perhe Barbapojulla on paljon asioita, joista kirjoittaa päiväkirjaansa. // Barbatipu lukee Nellie Blyn elämäkerran ja päättää ryhtyvänsä mahtavaksi journalistiksi. 20 min Sarjat S2 E10 2020
- 00:30 Barbapapan perhe Barbapörrö, Barbatipu ja Barbapinko rakentavat puumajan. // Barbamama on päättänyt pysäyttää leväsaasteen leviämisen. 25 min Sarjat S2 E22 2020
- 00:55 Barbapapan perhe Barbalalan saamasta paketista paljastuu pieniä vaaleanpunaisia eläimiä, joita hän ryhtyy kutsumaan vinguiksi. // Barbapaavo, Barbalala ja Barbapörrö ovat kyllästyneet siihen, että heidän sisaruksensa nauravat heidän kustannuksellaan. 20 min Sarjat S2 E12 2020
- 01:15 Rubble and Crew Nopsa Nikkari haastaa Crane-tädin kisaan, jossa selvitetään kuka on kaupungin nopein mäkiautokuski. Rubblen ryhmä tarttuu tuumasta toimeen. // Kun Kati Kotkalla on vaikeuksia nousta lentoon, Rubblen ryhmä ja tohtori Diva opettavat sen taas lentämään. 25 min Sarjat S4 E8 2023
- 01:40 Rubble and Crew Rubblen ryhmä haluaa valmistaa kaikista suurimman letun! Asiat muuttuvat tahmaisiksi, kun Nopsa Nikkari yrittää päihittää pennut. // Kun Camilan lentokone likaantuu lennon aikana, pennut keksivät miten sen saa pestyä... taivaalla! 20 min Sarjat S4 E15 2023
- 02:00 PAW Patrol Neiti Marjorie ja Danny kiitävät hallitsemattomasti ympäri Seikkailulahtea pienen sekaannuksen vuoksi. Pentujen pitää rientää apuun. // Ryderin lahja päätyy viidakkoon ja Carlos jää kiipeilytelineen vangiksi. Nyt vaaditaan pentujen nokkeluutta. 25 min Sarjat S7 E14 2016
- 02:25 PAW Patrol Pormestari Goodway, pormestari Humdinger ja Chickaletta ovat pilkkimässä pohjoisessa ja jäävät kiipeliin ajelehtivalle jäälautalle. // Wingnutien farmilla kuvataan rodeohenkistä kisailuohjelmaa, jota juontaa lehmityttö Beryl. 25 min Sarjat S7 E15 2016